Vahvuudet ja heikkoudet liukukytkimellä

Uuden OPSin mukaan oppilaiden tulisi tunnistaa vahvuutensa koulutaipaleensa aikana. Taustalla on ajatus siitä, että jokaisessa on jotain hyvää, ja kaikkien tulisi löytää oma intohimonsa, jolla voi rakentaa itselleen ja yhteiskunnalle parempaa tulevaisuutta. 

– – – 

Facebook-ryhmässä Suomen opettajien ja kasvattajien foorumi (SOKF) ihmeteltiin, onko luonteenvahvuuksien tunnistaminen todellakin päätehtävä koulussa. Vaihtoehdoksi esitettiin mm. itsemääräämistä (kyky itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon) ja solidaarisuutta (toisten ihmisten huomioiminen ja auttaminen). Joidenkin mielestä vahvuusajattelu nähtiin liian yksilökeskeisenä ja sellaisena, joka ei välttämättä edistäisi (suoraan) paremman yhteiskunnan luomista. 

– – – 

Mitä vahvuuksilla sitten tarkoitetaan? Martin Seligman listaa 24 luonteenvahvuutta: 1. luovuus 2. uteliaisuus 3. kriittinen ajattelu ja arvostelukyky 4. oppimisen halu 5. viisaus 6. rohkeus 7. sisukkuus 8. rehellisyys 9. energisyys 10. kyky rakastaa 11. myötätunto ja avuliaisuus 12. sosiaalinen älykkyys 13. ryhmätyökyky ja lojaalisuus 14. reiluus 15. johtamistaito 16. anteeksiantokyky ja armollisuus 17. vaatimattomuus ja nöyryys 18. käytännöllinen viisaus 19. itsekuri 20. kauneudentaju 21. kiitollisuus 22. optimismi 23. huumorintaju 24. uskonnollisuus ja hengellisyys.

– – – 

Osa näistä vahvuuksista liittyy yksilöön itseensä, mutta suurin osa tarvitsee jonkinlaisen yhteisön ympärilleen, jotta ne olisivat edes mahdollisia. On totta, että koulun kehittämistä on hallinnut liikaakin keskittyminen yksilöihin. Merkityksellisiä suhteita tulisi voida luoda paremmin, jotta oppiminen voisi olla mielekkäämpää. Vahvuuksien kehittymisessä vuorovaikutus ja sen laatu ovat avainasemassa. Vaikka päämääränä olisikin luonteenvahvuuksien tunnistaminen, on huomiota kiinnitettävä ennen kaikkea sellaisen systeemin kehittämiseen, jossa ne pääsevät esille. 

– – – 

Kieli luo dualismeja, ja niinpä vahvuuksilla on myös vastaparinsa heikkouksina. Rohkea ei ole pelokas, sisukas ei lannistu, rakastava ei vihaa, ja optimisti ei sorru pessimismiin jne. Koska asiat kuitenkin liittyvät toisiinsa, voi vahvuus olla yhtä lailla paljon vahvuutta kuin vähän heikkouttakin. Samoin heikkous voi olla paljon heikkoutta tai sitten vähän vahvuutta. 

– – – 

Tässä onkin villakoiran (tai lampaan?…) ydin. Kun näemme asiat vain spektrin toisesta päästä; haluttomuutta, itsekeskeisyyttä, kritiikittömyyttä, valehtelua, julmuutta ja epäkiitollisuutta; emme välttämättä huomaa, että samalla linjalla on vahvuus, joka ei ole vain päässyt kunnolla toteutumaan. 

– – – 

Seligmanin 24 luonteenvahvuutta pohjautuvat adjektiiveihin, jotka kertovat, minkälainen oppija on. Koska ihmisyyteen kuuluu kuitenkin yhtä lailla sekä vahvuudet että heikkoudet, olisi hyvä tarkastella näitä vaikka adverbeinä: miten toimit tänään, kuinka suhtauduit tällä viikolla, miten meni tässä jaksossa? jne. Adverbit sijaitsevat nimensä mukaisesti lähellä verbejä ja liittyvät nimenomaan tekemiseen ja toimintaan. 

– – – 

Jos oppijan vahvuuden tunnistaminen onnistuu, on hyvinkin mahdollista, että sillä on siirtovaikutusta muihinkin vahvuuksiin. Ehkä voitaisiin jopa puhua positiivisen pedagogiikan transferista. Kuten heikkoudet ja vahvuudet ovat toisistaan erottamattomia, myös vahvuuksien välillä on yhtäläisyyksiä: ryhmätyökykyyn tarvitaan rehellisyyttä, myötätuntoa ja rakkautta; johtamisessa viisaus, optimismi ja huumorintaju eivät ole myöskään pahitteeksi. 

– – – 

Onko sitten totta, että vahvuuksien tunnistamisessa keskitytään liikaa yksilöihin? Varmasti osittain, mutta kaikki riippuu toiminnasta, ja oikeastaan tarkemmin sanottuna yhteistoiminnasta. Siitä missä rehellisyys mahdollistuu, siitä missä innokkuudelle löytyy tilaa, siitä missä yhdessä opitaan ajattelemaan kriittisesti ja siitä miten ymmärrämme hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, sekä toden ja väärän liittyvän keskenään yhteen. 

– – – 

Vahvuuksiin liittyvästä keskustelusta inspiroituneena tein Hopscotch-ohjelmalla vahvuuksien ja heikkouksien välisen arviointityökalun. Pääpaino siinä on vahvuuksien ja heikkouksien välisen yhteyden ymmärtäminen (liukukytkin) ja huomion kiinnittäminen (yhteis)toiminnan laatuun (miten? -> adverbit). Tässäkin toiminnassa sai taas käyttää monenlaisia vahvuuksia, ja jos joku tämän kirjoituksen lukee, niin yhteisöllisyyteenkin on kiinnitetty huomiota. 

Ohjelman myötä toivotan hyvää joulun odotusta kaikille! 🙂

Hopscotch: Toiminnalliset vahvuudet

Systeemiajattelu koulussa

Russell Ackoffin mukaan ongelmat ovat aina universaaleja. Ne eivät kuulu millekään tieteenalalle. Itse asiassa todellisuus koostuu vain ongelmista tai oikeastaan ongelmia ei edes ole.

– – – 

Ongelmiin puuttuminen (suoraan) luo todennäköisesti (vain) uusia ongelmia, sen sijaan systeemin muuttamisella voidaan vaikuttaa (epäsuorasti) tilanteeseen niin, että ongelmaa ei (enää) synny. 

– – – 

Mitä annettavaa systeemiajattelulla on koululle? Russell Ackoff kertoo esimerkin, jossa kaikista erimerkkisistä autoista otetaan paras moottori, paras vaihteisto, paras akku jne. Lopuksi parhaat osat yhdistetään, ja mitä saadaan? Ei edes toimivaa autoa. Miksi? Osat eivät sovi yhteen. Toinen ajatus autoista: mikään osa ei liiku itsestään, mutta yhdistettynä auto liikkuu. Auton liikkuminen on siis systeemin ominaisuus. 

– – – 

Arkkitehdit painivat systeemiajattelun haasteiden kanssa päivittäin. Osia ei kannata muuttaa, jos samalla kokonaisuus muuttuu huonompaan suuntaan. Voit tehdä tuhat asiaa paremmin, mutta jos ne ovat vääriä asioita, epäonnistuminen yhdenkin oikean asian kanssa voi olla arvokkaampaa. “Laadun” parantaminen osien tasolla on vain silmänlumetta, jos kokonaisvaikutusta, laatua systeemin tasolla ei oteta huomioon. 

– – – 

Kuinka systeemiajattelua sitten sovelletaan koulussa? Ei keskittymällä osiin vaan niiden väliseen vuorovaikutukseen. Vaikka valitsisimme Suomen parhaat innovaatiot liittyen pedagogiikkaan, didaktiikkaan, opetukseen, oppimiseen, motivaatioon, itseohjautuvuuteen, yhteistoiminnallisuuteen, osallisuuteen, oppimateriaaleihin, oppimisympäristöihin, palautteeseen tai arviointiin, emme välttämättä saisi edes toimivaa koulua. Osien on keskusteltava toistensa kanssa. Muutama esimerkki: hyvyydet ja vahvuudet on saatava palautejärjestelmiin, yksilöllinen oppiminen on löydyttävä oppimateriaaleista, itseohjautuvuus on otettava huomioon oppimisympäristöissä, palautteen on koskettava myös yhteistoimintaa jne.

– – – 

Systeemiajattelulla alamme nähdä yhteyksiä siellä, missä niitä ei aikaisemmin oletettu olevan. Kokonaisuuden edistämiseksi onkin löydettävä hieman erikoisia “vipuvarsia”. 

– – – 

Yksi nyrkkisääntö ainakin itselleni on ollut, että jos teet hyvää yhteisölle, sinun ei tarvitse kysellä lupia. Toki hyviin tapoihin ja kohteliaisuuteen kuuluu, että asiat tehdään yhdessä, vähintään kahdestaan. Tärkeätä onkin, että hyvät jutut ja onnistumiset jaetaan. Tämä takaa jatkuvuuden ja kasvun oikeaan suuntaan. Myös hankintoja voidaan tehdä periaatteella osista kokonaisuuteen. Aina ei tarvitse odottaa, että tukea tippuu taivaalta. Sen sijaan yhteinen hyvä heijastuu myös omaan toimintaan.

– – –  

Löytyisikö systeemiajattelulla sitten malli tai toimintaperiaatteita, joiden mukaan Suomen koululaitos kukoistaisi? Osaa ei kannata muuttaa, jos kokonaisuus siitä kärsii. Oli osa sitten mikä tahansa, kannattaa kiinnittää huomiota sen vuorovaikutusuhteisiin muiden osien kanssa ja siihen toteutuuko hyvä kokonaisuuden tasolla. Mitkä ovat niitä systeemitason ominaisuuksia (luokassa, koulussa, kaupungissa, Suomessa, maailmalla), joiden takia osat olisivat valmiita muuttumaan? 

– – – 

Lopuksi huomio ilmiöihin. Miksi nykyään puhutaan enemmän ilmiölähtöisyydestä kuin ongelmalähtöisyydestä? Ongelmalähtöisyydessä hakeudutaan herkästi yhden (tai enintään kahden) tieteenalan pariin etsimään vastauksia. Ilmiölähtöisyys puolestaan viittaa kokonaisuuteen (/systeemiin), jonka ominaisuus ilmiö on. Se herättää luonnostaan kysymyksiä!

– – – 

Systems Thinking Speech by Dr. Russell Ackoff

https://youtu.be/EbLh7rZ3rhU

Erillisyysajattelusta yhteisajatteluun!

Syksyllä 2016 tapahtui jotakin suurta koulurintamalla. Ensimmäistä kertaa Suomen opetussuunnitelmien historiassa kaikki koulut ja luokat velvoitettiin oppimaan eheyttävän periaatteen mukaisesti: ei erillisinä oppiaineina, vaan yhdessä monialaisina oppimiskokonaisuuksina. Kaikkea opetusta ei tietenkään eheytetä, mutta järjestettävän MOK:n tulee olla jokaisella pitkäkestoinen. 
– – – 

Tieteenala- ja oppiainekeskeinen ajattelu oli pitkään johtolankana koulun toiminnan suunnittelussa, mutta nyt uudet tuulet puhaltavat. Mistä on kyse? 

– – – 

Arkikokemuksen mukaan elämä ei ole järjestäytynyt oppiaineiden mukaan. Paitsi koulussa. Jotta koulu ja elämä sen ulkopuolella saataisiin kohtaamaan, on järjestettävä tilaisuuksia, joissa tämä on mahdollista. Oppiaineiden hyödyllisyys punnitaan varsinkin silloin, kun ne tarjoavat oppijalle “kättä pidempää” elämän monimutkaisissa tilanteissa. 

– – – 

Uudessa opetussuunnitelmassa eheyttävä periaate näkyy parhaiten laaja-alaisessa osaamisessa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa. Taustalla ei ole pelkästään arjen logiikka, vaan poikki- ja monitieteisyydellä on maailmalla ja Suomessakin nykyään oma asemansa muiden joukossa. 

– – – 

Kun nyt suunta on selvästikin yhteisempään suuntaan (erillisyysajattelua kuitenkaan täysin unohtamatta), voidaan esim. koulun toimintakulttuurin osalta miettiä, mitkä “erillisyydet” voidaan (pikku hiljaa) alkaa näkemään myös yhteisajattelun kautta. Yksi selvä paikka on sukupuolten välinen tasa-arvo. Ensi vuoden alusta lähtien jokaisella oppilaitoksella on oltava tasa-arvosuunnitelma. Miten kouluissa ehkäistään segregaatiota? Kuinka näemme toisemme enemmän ihmisinä kuin miehinä ja naisina tai poikina ja tyttöinä? Toinen kehityskulku oppilaitoksissa on eri-ikäisten lähentäminen toisiaan: ala- ja yläasteet on jo purettu, ja yhä useampi uusi oppilaitos on luonteeltaan yhteis- tai yhtenäiskoulu. Eri-ikäiset myös tutoroivat, mentoroivat ja toimivat oppilasagentteina toisilleen ja opettajille enemmän kuin koskaan aiemmin. 

– – – 

Minkälaisia taitoja yhteisajattelu sitten vaatii? Jotta toisilleen vieraat ihmiset (opettajat, oppilaat, oppiaineet, alat) voisivat toimia yhdessä hyvin, on löydettävä periaatteita, joiden avulla kehitystä myönteiseen suuntaan todella tapahtuu. Katri Saarikiven jutussa Älykkäin ongelmanratkaisu on jaettua annetaan seuraavia ohjeita kollektiivisesta älykkyydestä: “1. Lyhyet puheenvuorot, ei monologeja 2. Jokainen pääsee ääneen 3. Responsiivisuus — reagoidaan toisten puheenvuoroihin 4. Enemmän positiivisia kuin negatiivisia kommentteja”. Toisaalla Anne Edwards (Oxfordin yliopisto) on esittänyt kolmiportaisen mallin yhteisen tiedon (common knowledge) rakentamiselle: 1. tunnistetaan yhteisiä pitkän aikavälin tavoitteita 2. tehdään näkyväksi kategorioita, arvoja ja vaikuttimia alakohtaisessa kielessä 3. Kuunnellaan, tunnistetaan ja osallistutaan edellämainittuihin toisilla aloilla, samalla neuvotellen toiminnasta yhdessä monimutkaisten asioiden suhteen. Menikö yli hilseen? No, ei haittaa. Tärkeintä on empatia eli kyky asettua toisen asemaan. Siinäpä se. 

– – – 

Edwards käyttää termejä suhdetoimijuus (relational agency) ja suhdeammattilaisuus (relational expertise), joilla voidaankin kuvata niitä (uusia) vaatimuksia, joita monialaisuus ja -ammatillisuus tuovat mukanaan. Kyse ei ole siis (enää) niin paljon asioista itsestään, vaan niiden välisistä suhteista. Verkottuneessa maailmassa tämä näkemys saa entistä enemmän tukea. 

– – – 

Lopuksi on ehkä hyvä kysyä, miten uudistus otetaan vastaan? Kaikille yhteistyö ei tule luonnostaan ja monet ovat enemmän kuin tyytyväisiä omassa alakohtaisessa (pikku) maailmassaan. Voidaan myös kyseenalaistaa eheyttävän periaatteen ja moni- / poikkitieteellisyyden perusta. Uskon kuitenkin, että opetusalan ihmiset, kuten lapsetkin luonnostaan, ovat uteliaita ja innokkaita oppimaan. Vertikaalinen erillisyysajattelu tarvitsee tuekseen horisontaalista yhteisajattelua, jotta voimme (taas paremmin) ymmärtää (monimutkaisempaa) maailmaamme. 

Miksi pelko?

Pelko, miksi siitä pitää puhua? Eikö voisi puhua vain onnellisuudesta? Jos onnellisuus peittää pelon alleen, lakkaako pelko olemasta? Jos pelkoa ajattelee, lisääntyykö se välttämättä?

– – – 

Tietoisuus pelosta on kuin katselisi nuotiota. On parempi pitää katse loimottavissa liekeissä, kohoavassa savussa ja räiskyvissä kipinöissä kuin antaa katseen harhailla varomattomasti. 

– – –

Pelon huomaaminen ei kasvata sitä, vaan luo välimatkan, joka puolestaan luo turvallisuutta, luottamusta ja kyvykkyyttä. 

– – – 

Puheissa pelko saattaa naamioitua hyvän kieltämiseksi. “En ole (kovin) hyvä jossakin.” Pelkään häpeän tunnetta, jota tuntisin epäonnistuessa, jos olisin sanonut olevani (aika) hyvä jossakin. 

– – – 

Pelkohuumori toimii seuraavalla kaavalla: ota henkilön teot, vähennä siitä henkilön puheet, jos tulos on negatiivinen, kerro siitä hampaita väläytellen. Alkukantaista, mutta toimivaa…

– – – 

Riittääkö sitten pelkkä tieto pelosta? Eikö elämässä pitäisi olla myös hauskaa ja rentoa meininkiä? Tarvitaan varmasti molempia, sekä onnellisuutta että pelon tiedostamista. Onnellisuus odottaakin usein pelon aidan takana (tai hypyssä!). 

– – – 

Sanotaan, että onni ei tule odottaen ja onni suosii rohkeaa. Näin voidaan ajatella. Kuten sufilainen sanonta kuuluu: “There are two rules on the spiritual path: begin & continue.” Toisaalta (sisäinen) onni löytyy kyllä olemisesta (itsestään). 

– – – 

Voitaisiinko sitten puhua niin, että kaksi “kuvaa” olisivat yhdessä mahdollisia? Ei ole pelkoa. On vain enemmän tai vähemmän onnellisuutta. Ei ole onnellisuutta. On vain enemmän tai vähemmän pelkoa. Nämä molemmat, totta, samaan aikaan? Ei ole -x, eikä x, on vain +-x? Voisiko oleminen olla silloin tekemistä, tekeminen olemista? 

– – – 

Tapahtumista, kaikki tyynni.

Pelko ja oppiminen

Törmäsin jokin aika sitten käsitteeseen pelkoistamisen filosofia (Philosophy of Fearism). Siinä ajatuksena on, että isoa osaa ihmisen toiminnasta ohjaa (pinnan alla) pelko. Haluamme esimerkiksi olla vahvoja ja viisaita, tai tällaista tarinaa kerromme itsellemme. Jonkinlainen tabu on kai se, ettemme puhu yhtä hyvin heikkouden tai tyhmyyden pelosta. Pelko on tabu. Kannattaisiko siitä kuitenkin puhua? 

– – –

Usein pelko vaikuttaa meihin, vaikka emme edes käsittele sitä toiminnassamme tai puheissamme. Pelko toimiikin ei-käsitteellisellä, tiedostamattomalla, tasolla. Pelkoa voidaan vähentää tiedostamalla se. Kuten nepalilainen kirjailija Desh Subba sanoo: “To think about fear is to minimize fear.” Tällä en tarkoita sitä, että pelkoa pitäisi lietsoa, vaan pikemminkin sitä että huomataan toimintaa ohjaavat motiivit ajoissa, ennen kuin pelko saa liikaa valtaa.

– – – 

Evoluution kuluessa pelko on muovannut ihmisen ja muiden eliöiden olemista ja käyttäytymistä monella tavalla. Voidaan varmaankin sanoa, että ilman pelkoa en olisi minä etkä sinä tässä ajatuksia vaihtamassa. Pelko on siis ollut evoluution kannalta tarpeellinen ja hyödyllinen asia. Sidoksissa pelkoon on kehittynyt myös tietoisuus. 

– – – 

Voidaanko pelosta sitten oppia jotain? Ei ehkä itse pelosta, mutta kyllä siitä, missä sitä ilmenee ja miten se siinä vaikuttaa. Jos ajatellaan, että pelkoa syntyy siinä kohtaa jossa erotetaan, rajataan tai estetään, voimme löytää erilaisia pelon paikkoja, “hotspotteja”, joille pitäisi tehdä jotain. 

– – – 

Kun puhutaan koulumaailmasta ja pelosta, tulee ehkä ensin mieleen jotkin ulkoiset uhat. On mielestäni kuitenkin tärkeää havaita minkälaiset rakenteelliset asiat aiheuttavat jo koulussa itsessään pelkoa. Yksi on useiden ihmisten sulkeminen samoihin tiloihin. Satoja tai jopa tuhansia yhdessä koulussa. Useita kymmeniä yhdessä luokkahuoneessa. Joka arkipäivä, eikä pelosta puhuta mitään. 

– – – 

Oppilaan esiin tuoma pelko on usein kiusaamista. Tämän lisäksi pelkoa esiintyy mm. oppilaan ja opettajan välisissä valtasuhteissa ja osaamisen osoittamisen erilaisissa tilanteissa. 

– – – 

Opettajan pelko voi toteutua esimerkiksi epäasiallisena viestinä huoltajalta. Pelko voi liittyä myös esim. työaikoihin, työolosuhteisiin ja työn vaatimuksiin. 

– – – 

Ohjaako OPS koulun toimintakulttuurin pelon maailmaan? Sisällöt ja tavoitteet on selkeästi asetettu. Toimintatavat toki voidaan päättää itsenäisesti, mutta tavoitteisiin pääseminen ja sisältöjen sisällyttäminen toimintaan voivat aiheuttaa pelkoa, varsinkin jos sisällöt ovat liian laajoja ja tavoitteet turhan korkealla. Ylisuuren OPSin edessä opettajalta vaaditaankin rohkeutta ja pelotonta asennetta. 

– – – 

Koulusta puhuttaessa pelko voidaan lukea rivien välistä. “Yksilöllinen oppiminen unohtaa yhteisöllisyyden.” Pelkään, että nopea eteneminen ja kasvavat oppimisen erot vähentävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. “Ilman pulpetteja ei opita kirjoittamaan.” Pelkään, että käsinkirjoittamista ei enää arvosteta niin paljon kuin haluaisin. “Diginatiivit eivät osaa lisätä liitetiedostoa.” Pelkään diginatiiveja, pelkään etteivät he osaa lisätä liitetiedostoja, pelkään ettei diginatiiveja ole, pelkään ettei liitetiedostoja (kohta enää) ole… 

– – – 

Pelon syitä voi olla monia, mutta olisi hyvä, että niistä voitaisiin puhua. Ehkä jossakin vaiheessa voimmekin ymmärtää, että myös pelko voi olla merkki välittämisestä. Silloin voimme alkaa puhumaan asioista itsestään, eikä niiden varjoista.

– – – 

Pelkoistamisen filosofia on keskustelun avaus, uuden alan löytäminen, mielenkiintoisen teorian tutkimista käytännössä. Siitä on nyt puhe. 

– – – 

P.S. Kirjassaan Philosophy of Fearism – A First East-West Dialogue Michael Fisher (kanadalainen, asuu USA:ssa) lähestyy aihetta pelottomuuden (fearlessness) kautta, Desh Subba (nepalilainen, asuu HongKongissa) puolestaan puhuu (myös) pelon rakentavasta voimasta.

“Eheyttävä” – a Finnish approach to education

The Finnish word “eheyttävä” means something like ‘making you whole’ (‘once again’). It has a connotation of ‘being healthy’ and ‘good for you’. Eheyttävä oppiminen (meaning ‘learning’) is more than just a holistic approach to education. It is integral in the same way that Finnish people relate to nature. 

– – –

How to transform education? How do we know we are on the right track? Eheyttävä oppiminen has two guiding principles: from being separate to unity, and new understanding through wholeness. It offers these guidelines to assess whether or not an activity or a culture is bound to flourish.

– – – 

Learning happens best when people are given the freedom to choose and they are trusted to contribute to others. Breaking the conventional boundaries is often needed in order to see things from other perspectives. 

– – – 

But learning isn’t just free play. It is also a dialogue where others’ points of view are respected and sometimes challenged, too. The educator’s task is to open the doors for new possibilities, and to make sure that the perspectives of others are taken into account. 

– – – 

For centuries, Finnish people have lived under the rule of others. Nature has always given us shelter and nurture. Now that Finland is about to celebrate its 100th anniversary, it is time for us to give back to the world what we have taken in. The independence of Finland (and its education system) has given rise to Eheyttävä oppiminen. 

– – – 

Tommi Viljakainen – New Education (video on OPE TALKS)
Eheyttävä oppiminen (home page in Finnish)

Some thoughts on being

This time I thought it would be a good idea to write in English. It is the lingua franca that most people in the world understand. My native language, Finnish, covers only a tiny fraction of the possible readers this post might have. 
For some time I have considered writing about being and the way I perceive things now. I have had some doubts as to how it might be possible to write about the subject matter at hand. Anyway, sometimes it is good to let things happen at their own pace. And now is the time. 

– – – 

The truth as well as I can put it in words is that you are the world. And so am I in fact. How can this be understood and what implications could it have? First of all, it must be emphasised that this is not, primarily, conceptual or intellectual. It is more experiential and existential. Of course, one approach is to play with words and see if anything changes. Let’s try it. 

– – –

You are not a person in the world. You are the world in a person. You are not a human being living a life. You are life being a human being. So, did anything change? Maybe something began to change. When you start to see this, there is a natural unfolding that follows. A little bit like a domino effect or a butterfly flapping its wings and making something unexpected happen, but in a good way. 

– – –

For time to exist, there needs to be a beginning and an end. However, everything we see seems to come from somewhere, and all that ceases to exist, doesn’t in fact disappear, but turns into something else. The only thing that doesn’t exist anymore is the correlation between an idea and the current state of reality. 

– – –

One without two. If I say: “You can have an apple and I’ll have the rest”, how much do I get? This isn’t a mathematical problem. There is more to it. Carl Sagan once said: “If you wish to make an apple pie from scratch, you must first invent the universe.” There is the context in which this can be understood. And yes, you can say that you are the universe. I am the universe. We are the universe. All that there is is the universe. And you are it. You are all. 

– – –

Great! I am the universe! I am all! Now I can do anything that I want! But wait a minute. To what are you going to do it? And who in fact is the doer? And what is the doing that this presumed doer is going to do? Now, think about this for a while. 

– – –

Great. I am the universe and there is nothing I can do. That is what I am saying (and the irony is to whom am I saying it to…?). Nevertheless, some thoughts can be written down about this, and if some people find it meaningful to them, then this text suits its purpose. 

– – –

So, how do I go on with this insight? Some things drop away, because they are not really all that necessary, and new things come about, because there is more room for them. Are things going to be better? Is there something to gain here? When you realise this, you find that everything is, was and will be well, always and forever. If there are some benefits to this, they are there, not because we wanted them there, but because they were there all along, we just didn’t notice them. Being as you are, there is nothing you can do to become something more. Everything happens when you stop trying. Let it be. Let yourself be. And just in case you find this difficult, it happens anyway. You are. That’s the beauty of it! 🙂