Kohti globaalia tiedostamista? 

Tulevat vuodet tuovat mukanaan merkittävää tietoisuuden muutosta ihmiskunnassa ja samalla myös eläin-, kasvi- ja koko luomakunnassa. Miksi päättelen näin? Ehkä olen nähnyt sitä tapahtuneen ja tapahtuvan ihmiskunnan historiassa ja yhdentyvässä maailmassa kiihtyvällä tahdilla. 

– – – 

Yhä useammat kääntyvät sisäänpäin etsimään vastauksia ja löytävätkin niitä, jopa paremmin kuin ulkomaailman pinnallisista opetuksista. 

– – –

Maailman tullessa monimutkaisemmaksi ja muuttuessa nopeammin ja nopeammin, jossakin vaiheessa itse kullekin tulee aika päättää hypätä oravanpyörästä pois tai ainakin pitää hengähdystauko. Jatkuvan kaasun painamisen sijaan löydetään, jos ei nyt jarrua, niin ainakin kytkin, tai höllätään kaasujalkaa. 

– – – 

Ihmisen suhde robotiikkaan ja keinoälyyn on kysymys, jossa pakostakin joudutaan, tai saadaan, puntaroida ihmisen todellista olemusta. Yleisin ero, joka löydetään, on tietoisuus. Samalla kuitenkin on todettava, kuinka vähän siitä oikeasti tiedetään, vaikka ilman sitä ei elämämme filminauha pyörisi.

– – – 

Ihmisten lisäksi useimmat ovat valmiita myöntämään, että joillakin eläimillä, ja ehkä myös kasveilla, on jonkinasteista tietoisuutta. Ihminen on alkujaan kuitenkin eläin. 

– – – 

Ihmisen kyky ymmärtää todellisuutta on useimmiten liitetty hänen aisteihinsa (näkö, kuulo, maku, haju, tunto). Tällöin on painotettu sitä, kuinka vajavainen aistihavainto ihmisellä milloinkin on. Todellisuus tuolla, ihminen täällä. Entä ihmisen kyky tuntea itsensä? Eikö ihminen ole, perustavalta olemukseltaan, erottamaton osa todellisuutta? Edes nykytiede (esim. fysiikka) ei varmaankaan olisi eri mieltä. 

– – – 

Jo 1900-luvun alussa Richard M. Bucke esitti kirjassaan (Cosmic Consciousness) tietoisuuden kehittymisen yksinkertaisesta (simple consciousness) itsetietoisuuden (self awareness) kautta kosmiseksi tietoisuudeksi (cosmic consciousness). Hän mainitsi historiasta useita henkilöitä, joiden kokemukset, tarina ja vaikutus kertovat näin oletettavasti tapahtuneen eri puolilla maailmaa.  

– – – 

Joskus olen itsekin kirjoittanut, että (ihmiselle) tietoisuus voi olla yhtäältä omaa tajuntaa (itsetietoisuus), toisaalta tietoisuutta maailman tilasta (esim. globaalien ongelmien tiedostaminen), ja kolmanneksi tietoisuutta, jossa kaksi edellistä ikäänkuin liittyvät yhdeksi tiedostavaksi kokonaisuudeksi. 

– – – 

Muuttuuko maailma tiedostavaksi kosmokseksi yhdessä yössä? Ehkä ei, mutta saattaa olla, että pikku hiljaa alamme katsoa toisiamme (ja maailmaa) erilaisin silmin, kuulemaan erilaisin korvin, ja tuntemaan toisemme, emme vain erilaisina, joilla on jotain yhteistä, vaan jonakin yhteisenä, jolla on jotain erityistä. 

– – – 

Humanismin ytimessä on empatia ja siihen liittyvä moraalinen asettuminen toisen asemaan. Sikäli kuin se on ihmiskunnan kehitykseen liittyvä perustavanlaatuinen ominaisuus, ei ole ihme, että jossain vaiheessa kehitys kehittyy. 

Mistä kiusaamisessa kiikastaa?

Teen uskaliaan hypoteesin: kiusaaminen johtuu kiusaajan ja hänen “kaverinsa” vuorovaikutuksen laadun heikkoudesta. 
– – – 

Usein kiusaaja kiusaa, koska hänellä on yleisöä. Toisin kuin usein esitetään, nämä “kaverit” eivät kuitenkaan (välttämättä) nauti tilanteesta. Miksi he sitten seuraavat tapahtumia? 

– – –

Voisiko kyse olla tietynlaisesta “panttivankitilanteesta”? Kiusaaja näyttää teoillaan “kavereilleen”, että näin sinulle käy, jos jätät minut. Kiusaaja siis pitää “kavereitaan” varpaillaan kiusatun joutuessa (primitiivisen?) vuorovaikutuksen välikappaleeksi. 

– – – 

Miten kiusaamista sitten saataisiin vähennettyä? Kyse on ns. viheliäisestä ongelmasta (“wicked problem”), johon ei varmaan helppoa ratkaisua löydykään. 

– – – 

Ehkä voimme aloittaa ns. kömpelöstä ratkaisusta (ks. “Clumsy Solutions for a Complex World” / Marco Verweij, ja “Wicked Problems & Clumsy Solutions” / Keith Grint). 

– – – 

Kiusaajan ja hänen “kaverinsa” vuorovaikutus on saatava keskiöön. Samalla on varmistettava, ettei kenenkään, kiusaajankaan, tarvitse menettää kasvojaan. Tärkeintä on, että vuorovaikutuksen laatu paranee ja asianosaisten inhimilliset tarpeet otetaan paremmin huomioon. 

– – – 

Kiusaamisessa on paljon tunteita pelissä. Siihen liittyy mm. häpeää, pelkoa, vihaa ja ahdistusta. Myös kiusaamisesta keskustelu voi olla tunteita herättävää: haetaan kostoa, osoitetaan syyllisiä, kovennetaan rangaistuksia jne. 

– – – 

Jos hyväksymme sen, että oikeasti kiusaaminen on viheliäinen ongelma, olemme ehkä valmiita kokeilemaan kömpelöä(kin?) ratkaisua, jossa kaikkia osapuolia voidaan (ainakin yrittää) ymmärtää. 

– – – 

Vaikka emme tiedä, miten seuraavat askeleet otetaan ja kuinka lopulta käy, voimme ainakin luottaa siihen, että jatkossa olemme (yhdessä!) fiksumpia kuin matkamme alussa. 

Virheellinen vastakkainasettelu: neutraali vai erityinen?

Tasa-arvo on mielenkiintoinen teema, varsinkin Suomessa, ja varsinkin aikana, jona elämme. 

– – – 

Tämän vuoden alusta lähtien jokaisella oppilaitoksella on oltava tasa-arvosuunnitelma. Meilläkin sellainen tehtiin. Oppilailta kysyttiin mielipidettä asiaan Tasa-arvo on taitolaji -oppaan mallin mukaan. 

– – – 

Tasa-arvo-oppaassa pääpaino on sukupuolitietoisessa suhtautumisessa. Stereotyyppisistä käyttäytymismalleista tullaan tietoiseksi, ja toimintaa kehitetään avoimempaan suuntaan, jolloin yksilöillä on paremmat mahdollisuudet omiin valintoihin. 

– – – 

Median keskusteluissa tasa-arvoon liittyvät käsitteet usein asetetaan vastakkain: feminismi ja miesten tasa-arvo; sukupuolineutraalius ja -erityisyys. Voidaanko nämä kuitenkin nähdä muuten kuin toistensa vastavoimina? 

– – – 

Kaikki eivät halua nähdä maailmaansa sukupuolineutraalina. Toisaalta voidaan kysyä, mihin tarvitaan, 2010-luvulla, nais- tai mieserityisiä tuotteita, ryhmiä tms., joilla ei itsessään ole mitään tekemistä (fyysisen) sukupuolen kanssa? 

– – – 

Kaikki eivät myöskään halua olla feministejä, vaikka sen niminen kirja 9-luokkalaisille jaettiinkin. Miesten tasa-arvoa on alettu ajamaan ihan omana asianaan. Ehkä osasyinä voivat olla mm. selvästi lyhyempi elinajanodote, varusmiespalvelus ja vanhemmuuteen liittyvät oikeudet. 

– – – 

Uskon, että erilaisuuksista huolimatta nämä suuntaukset voivat löytää toisensa ja yhteinen keskustelu voi edistää tasa-arvoa kaikkien parhaaksi. 

– – – 

Lopuksi pieni anekdootti elävästä elämästä. Valittelin kollegalleni lounaalla sitä, miten ääneni on melkein aina mennyt hukkaan, oli sitten ollut kunnallisvaalit, eduskuntavaalit tai presidentinvaalit. Ehdokkaani ei koskaan tuntunut pääsevän läpi. Historian ja yhteiskuntaopin opettajana hän kertoi minulle, kuinka asian laita todellisuudessa oli: “Kuule Tommi. Meillä on täällä Suomessa sellainen systeemi, että ei täällä kukaan pysty yksin tekemään mitään. Sun ääni ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan aina jollekin puolueelle. Se on niin, että asioita edistetään täällä puolueiden kautta.”

– – – 

Niinpä. Joskus toivon, että feministit, sukupuolineutraalit ja -erityiset sekä miesten tasa-arvon edistäjät liittyisivät yhteen, jotta saataisiin kunnon tasa-arvon puolue. Kun sitä äänestäisi, tietäisi, että joku ajaisi tasa-arvon asiaa, liittyisi se sitten sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan, sosioekonomiseen asemaan tai mihin vaan. Tätä odotellessa, muistetaanhan olla ainakin tietoisia tasa-arvosta! 

Vahvuudet ja heikkoudet liukukytkimellä

Uuden OPSin mukaan oppilaiden tulisi tunnistaa vahvuutensa koulutaipaleensa aikana. Taustalla on ajatus siitä, että jokaisessa on jotain hyvää, ja kaikkien tulisi löytää oma intohimonsa, jolla voi rakentaa itselleen ja yhteiskunnalle parempaa tulevaisuutta. 

– – – 

Facebook-ryhmässä Suomen opettajien ja kasvattajien foorumi (SOKF) ihmeteltiin, onko luonteenvahvuuksien tunnistaminen todellakin päätehtävä koulussa. Vaihtoehdoksi esitettiin mm. itsemääräämistä (kyky itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon) ja solidaarisuutta (toisten ihmisten huomioiminen ja auttaminen). Joidenkin mielestä vahvuusajattelu nähtiin liian yksilökeskeisenä ja sellaisena, joka ei välttämättä edistäisi (suoraan) paremman yhteiskunnan luomista. 

– – – 

Mitä vahvuuksilla sitten tarkoitetaan? Martin Seligman listaa 24 luonteenvahvuutta: 1. luovuus 2. uteliaisuus 3. kriittinen ajattelu ja arvostelukyky 4. oppimisen halu 5. viisaus 6. rohkeus 7. sisukkuus 8. rehellisyys 9. energisyys 10. kyky rakastaa 11. myötätunto ja avuliaisuus 12. sosiaalinen älykkyys 13. ryhmätyökyky ja lojaalisuus 14. reiluus 15. johtamistaito 16. anteeksiantokyky ja armollisuus 17. vaatimattomuus ja nöyryys 18. käytännöllinen viisaus 19. itsekuri 20. kauneudentaju 21. kiitollisuus 22. optimismi 23. huumorintaju 24. uskonnollisuus ja hengellisyys.

– – – 

Osa näistä vahvuuksista liittyy yksilöön itseensä, mutta suurin osa tarvitsee jonkinlaisen yhteisön ympärilleen, jotta ne olisivat edes mahdollisia. On totta, että koulun kehittämistä on hallinnut liikaakin keskittyminen yksilöihin. Merkityksellisiä suhteita tulisi voida luoda paremmin, jotta oppiminen voisi olla mielekkäämpää. Vahvuuksien kehittymisessä vuorovaikutus ja sen laatu ovat avainasemassa. Vaikka päämääränä olisikin luonteenvahvuuksien tunnistaminen, on huomiota kiinnitettävä ennen kaikkea sellaisen systeemin kehittämiseen, jossa ne pääsevät esille. 

– – – 

Kieli luo dualismeja, ja niinpä vahvuuksilla on myös vastaparinsa heikkouksina. Rohkea ei ole pelokas, sisukas ei lannistu, rakastava ei vihaa, ja optimisti ei sorru pessimismiin jne. Koska asiat kuitenkin liittyvät toisiinsa, voi vahvuus olla yhtä lailla paljon vahvuutta kuin vähän heikkouttakin. Samoin heikkous voi olla paljon heikkoutta tai sitten vähän vahvuutta. 

– – – 

Tässä onkin villakoiran (tai lampaan?…) ydin. Kun näemme asiat vain spektrin toisesta päästä; haluttomuutta, itsekeskeisyyttä, kritiikittömyyttä, valehtelua, julmuutta ja epäkiitollisuutta; emme välttämättä huomaa, että samalla linjalla on vahvuus, joka ei ole vain päässyt kunnolla toteutumaan. 

– – – 

Seligmanin 24 luonteenvahvuutta pohjautuvat adjektiiveihin, jotka kertovat, minkälainen oppija on. Koska ihmisyyteen kuuluu kuitenkin yhtä lailla sekä vahvuudet että heikkoudet, olisi hyvä tarkastella näitä vaikka adverbeinä: miten toimit tänään, kuinka suhtauduit tällä viikolla, miten meni tässä jaksossa? jne. Adverbit sijaitsevat nimensä mukaisesti lähellä verbejä ja liittyvät nimenomaan tekemiseen ja toimintaan. 

– – – 

Jos oppijan vahvuuden tunnistaminen onnistuu, on hyvinkin mahdollista, että sillä on siirtovaikutusta muihinkin vahvuuksiin. Ehkä voitaisiin jopa puhua positiivisen pedagogiikan transferista. Kuten heikkoudet ja vahvuudet ovat toisistaan erottamattomia, myös vahvuuksien välillä on yhtäläisyyksiä: ryhmätyökykyyn tarvitaan rehellisyyttä, myötätuntoa ja rakkautta; johtamisessa viisaus, optimismi ja huumorintaju eivät ole myöskään pahitteeksi. 

– – – 

Onko sitten totta, että vahvuuksien tunnistamisessa keskitytään liikaa yksilöihin? Varmasti osittain, mutta kaikki riippuu toiminnasta, ja oikeastaan tarkemmin sanottuna yhteistoiminnasta. Siitä missä rehellisyys mahdollistuu, siitä missä innokkuudelle löytyy tilaa, siitä missä yhdessä opitaan ajattelemaan kriittisesti ja siitä miten ymmärrämme hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, sekä toden ja väärän liittyvän keskenään yhteen. 

– – – 

Vahvuuksiin liittyvästä keskustelusta inspiroituneena tein Hopscotch-ohjelmalla vahvuuksien ja heikkouksien välisen arviointityökalun. Pääpaino siinä on vahvuuksien ja heikkouksien välisen yhteyden ymmärtäminen (liukukytkin) ja huomion kiinnittäminen (yhteis)toiminnan laatuun (miten? -> adverbit). Tässäkin toiminnassa sai taas käyttää monenlaisia vahvuuksia, ja jos joku tämän kirjoituksen lukee, niin yhteisöllisyyteenkin on kiinnitetty huomiota. 

Ohjelman myötä toivotan hyvää joulun odotusta kaikille! 🙂

Hopscotch: Toiminnalliset vahvuudet

Systeemiajattelu koulussa

Russell Ackoffin mukaan ongelmat ovat aina universaaleja. Ne eivät kuulu millekään tieteenalalle. Itse asiassa todellisuus koostuu vain ongelmista tai oikeastaan ongelmia ei edes ole.

– – – 

Ongelmiin puuttuminen (suoraan) luo todennäköisesti (vain) uusia ongelmia, sen sijaan systeemin muuttamisella voidaan vaikuttaa (epäsuorasti) tilanteeseen niin, että ongelmaa ei (enää) synny. 

– – – 

Mitä annettavaa systeemiajattelulla on koululle? Russell Ackoff kertoo esimerkin, jossa kaikista erimerkkisistä autoista otetaan paras moottori, paras vaihteisto, paras akku jne. Lopuksi parhaat osat yhdistetään, ja mitä saadaan? Ei edes toimivaa autoa. Miksi? Osat eivät sovi yhteen. Toinen ajatus autoista: mikään osa ei liiku itsestään, mutta yhdistettynä auto liikkuu. Auton liikkuminen on siis systeemin ominaisuus. 

– – – 

Arkkitehdit painivat systeemiajattelun haasteiden kanssa päivittäin. Osia ei kannata muuttaa, jos samalla kokonaisuus muuttuu huonompaan suuntaan. Voit tehdä tuhat asiaa paremmin, mutta jos ne ovat vääriä asioita, epäonnistuminen yhdenkin oikean asian kanssa voi olla arvokkaampaa. “Laadun” parantaminen osien tasolla on vain silmänlumetta, jos kokonaisvaikutusta, laatua systeemin tasolla ei oteta huomioon. 

– – – 

Kuinka systeemiajattelua sitten sovelletaan koulussa? Ei keskittymällä osiin vaan niiden väliseen vuorovaikutukseen. Vaikka valitsisimme Suomen parhaat innovaatiot liittyen pedagogiikkaan, didaktiikkaan, opetukseen, oppimiseen, motivaatioon, itseohjautuvuuteen, yhteistoiminnallisuuteen, osallisuuteen, oppimateriaaleihin, oppimisympäristöihin, palautteeseen tai arviointiin, emme välttämättä saisi edes toimivaa koulua. Osien on keskusteltava toistensa kanssa. Muutama esimerkki: hyvyydet ja vahvuudet on saatava palautejärjestelmiin, yksilöllinen oppiminen on löydyttävä oppimateriaaleista, itseohjautuvuus on otettava huomioon oppimisympäristöissä, palautteen on koskettava myös yhteistoimintaa jne.

– – – 

Systeemiajattelulla alamme nähdä yhteyksiä siellä, missä niitä ei aikaisemmin oletettu olevan. Kokonaisuuden edistämiseksi onkin löydettävä hieman erikoisia “vipuvarsia”. 

– – – 

Yksi nyrkkisääntö ainakin itselleni on ollut, että jos teet hyvää yhteisölle, sinun ei tarvitse kysellä lupia. Toki hyviin tapoihin ja kohteliaisuuteen kuuluu, että asiat tehdään yhdessä, vähintään kahdestaan. Tärkeätä onkin, että hyvät jutut ja onnistumiset jaetaan. Tämä takaa jatkuvuuden ja kasvun oikeaan suuntaan. Myös hankintoja voidaan tehdä periaatteella osista kokonaisuuteen. Aina ei tarvitse odottaa, että tukea tippuu taivaalta. Sen sijaan yhteinen hyvä heijastuu myös omaan toimintaan.

– – –  

Löytyisikö systeemiajattelulla sitten malli tai toimintaperiaatteita, joiden mukaan Suomen koululaitos kukoistaisi? Osaa ei kannata muuttaa, jos kokonaisuus siitä kärsii. Oli osa sitten mikä tahansa, kannattaa kiinnittää huomiota sen vuorovaikutusuhteisiin muiden osien kanssa ja siihen toteutuuko hyvä kokonaisuuden tasolla. Mitkä ovat niitä systeemitason ominaisuuksia (luokassa, koulussa, kaupungissa, Suomessa, maailmalla), joiden takia osat olisivat valmiita muuttumaan? 

– – – 

Lopuksi huomio ilmiöihin. Miksi nykyään puhutaan enemmän ilmiölähtöisyydestä kuin ongelmalähtöisyydestä? Ongelmalähtöisyydessä hakeudutaan herkästi yhden (tai enintään kahden) tieteenalan pariin etsimään vastauksia. Ilmiölähtöisyys puolestaan viittaa kokonaisuuteen (/systeemiin), jonka ominaisuus ilmiö on. Se herättää luonnostaan kysymyksiä!

– – – 

Systems Thinking Speech by Dr. Russell Ackoff

https://youtu.be/EbLh7rZ3rhU

Erillisyysajattelusta yhteisajatteluun!

Syksyllä 2016 tapahtui jotakin suurta koulurintamalla. Ensimmäistä kertaa Suomen opetussuunnitelmien historiassa kaikki koulut ja luokat velvoitettiin oppimaan eheyttävän periaatteen mukaisesti: ei erillisinä oppiaineina, vaan yhdessä monialaisina oppimiskokonaisuuksina. Kaikkea opetusta ei tietenkään eheytetä, mutta järjestettävän MOK:n tulee olla jokaisella pitkäkestoinen. 
– – – 

Tieteenala- ja oppiainekeskeinen ajattelu oli pitkään johtolankana koulun toiminnan suunnittelussa, mutta nyt uudet tuulet puhaltavat. Mistä on kyse? 

– – – 

Arkikokemuksen mukaan elämä ei ole järjestäytynyt oppiaineiden mukaan. Paitsi koulussa. Jotta koulu ja elämä sen ulkopuolella saataisiin kohtaamaan, on järjestettävä tilaisuuksia, joissa tämä on mahdollista. Oppiaineiden hyödyllisyys punnitaan varsinkin silloin, kun ne tarjoavat oppijalle “kättä pidempää” elämän monimutkaisissa tilanteissa. 

– – – 

Uudessa opetussuunnitelmassa eheyttävä periaate näkyy parhaiten laaja-alaisessa osaamisessa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa. Taustalla ei ole pelkästään arjen logiikka, vaan poikki- ja monitieteisyydellä on maailmalla ja Suomessakin nykyään oma asemansa muiden joukossa. 

– – – 

Kun nyt suunta on selvästikin yhteisempään suuntaan (erillisyysajattelua kuitenkaan täysin unohtamatta), voidaan esim. koulun toimintakulttuurin osalta miettiä, mitkä “erillisyydet” voidaan (pikku hiljaa) alkaa näkemään myös yhteisajattelun kautta. Yksi selvä paikka on sukupuolten välinen tasa-arvo. Ensi vuoden alusta lähtien jokaisella oppilaitoksella on oltava tasa-arvosuunnitelma. Miten kouluissa ehkäistään segregaatiota? Kuinka näemme toisemme enemmän ihmisinä kuin miehinä ja naisina tai poikina ja tyttöinä? Toinen kehityskulku oppilaitoksissa on eri-ikäisten lähentäminen toisiaan: ala- ja yläasteet on jo purettu, ja yhä useampi uusi oppilaitos on luonteeltaan yhteis- tai yhtenäiskoulu. Eri-ikäiset myös tutoroivat, mentoroivat ja toimivat oppilasagentteina toisilleen ja opettajille enemmän kuin koskaan aiemmin. 

– – – 

Minkälaisia taitoja yhteisajattelu sitten vaatii? Jotta toisilleen vieraat ihmiset (opettajat, oppilaat, oppiaineet, alat) voisivat toimia yhdessä hyvin, on löydettävä periaatteita, joiden avulla kehitystä myönteiseen suuntaan todella tapahtuu. Katri Saarikiven jutussa Älykkäin ongelmanratkaisu on jaettua annetaan seuraavia ohjeita kollektiivisesta älykkyydestä: “1. Lyhyet puheenvuorot, ei monologeja 2. Jokainen pääsee ääneen 3. Responsiivisuus — reagoidaan toisten puheenvuoroihin 4. Enemmän positiivisia kuin negatiivisia kommentteja”. Toisaalla Anne Edwards (Oxfordin yliopisto) on esittänyt kolmiportaisen mallin yhteisen tiedon (common knowledge) rakentamiselle: 1. tunnistetaan yhteisiä pitkän aikavälin tavoitteita 2. tehdään näkyväksi kategorioita, arvoja ja vaikuttimia alakohtaisessa kielessä 3. Kuunnellaan, tunnistetaan ja osallistutaan edellämainittuihin toisilla aloilla, samalla neuvotellen toiminnasta yhdessä monimutkaisten asioiden suhteen. Menikö yli hilseen? No, ei haittaa. Tärkeintä on empatia eli kyky asettua toisen asemaan. Siinäpä se. 

– – – 

Edwards käyttää termejä suhdetoimijuus (relational agency) ja suhdeammattilaisuus (relational expertise), joilla voidaankin kuvata niitä (uusia) vaatimuksia, joita monialaisuus ja -ammatillisuus tuovat mukanaan. Kyse ei ole siis (enää) niin paljon asioista itsestään, vaan niiden välisistä suhteista. Verkottuneessa maailmassa tämä näkemys saa entistä enemmän tukea. 

– – – 

Lopuksi on ehkä hyvä kysyä, miten uudistus otetaan vastaan? Kaikille yhteistyö ei tule luonnostaan ja monet ovat enemmän kuin tyytyväisiä omassa alakohtaisessa (pikku) maailmassaan. Voidaan myös kyseenalaistaa eheyttävän periaatteen ja moni- / poikkitieteellisyyden perusta. Uskon kuitenkin, että opetusalan ihmiset, kuten lapsetkin luonnostaan, ovat uteliaita ja innokkaita oppimaan. Vertikaalinen erillisyysajattelu tarvitsee tuekseen horisontaalista yhteisajattelua, jotta voimme (taas paremmin) ymmärtää (monimutkaisempaa) maailmaamme. 

Miksi pelko?

Pelko, miksi siitä pitää puhua? Eikö voisi puhua vain onnellisuudesta? Jos onnellisuus peittää pelon alleen, lakkaako pelko olemasta? Jos pelkoa ajattelee, lisääntyykö se välttämättä?

– – – 

Tietoisuus pelosta on kuin katselisi nuotiota. On parempi pitää katse loimottavissa liekeissä, kohoavassa savussa ja räiskyvissä kipinöissä kuin antaa katseen harhailla varomattomasti. 

– – –

Pelon huomaaminen ei kasvata sitä, vaan luo välimatkan, joka puolestaan luo turvallisuutta, luottamusta ja kyvykkyyttä. 

– – – 

Puheissa pelko saattaa naamioitua hyvän kieltämiseksi. “En ole (kovin) hyvä jossakin.” Pelkään häpeän tunnetta, jota tuntisin epäonnistuessa, jos olisin sanonut olevani (aika) hyvä jossakin. 

– – – 

Pelkohuumori toimii seuraavalla kaavalla: ota henkilön teot, vähennä siitä henkilön puheet, jos tulos on negatiivinen, kerro siitä hampaita väläytellen. Alkukantaista, mutta toimivaa…

– – – 

Riittääkö sitten pelkkä tieto pelosta? Eikö elämässä pitäisi olla myös hauskaa ja rentoa meininkiä? Tarvitaan varmasti molempia, sekä onnellisuutta että pelon tiedostamista. Onnellisuus odottaakin usein pelon aidan takana (tai hypyssä!). 

– – – 

Sanotaan, että onni ei tule odottaen ja onni suosii rohkeaa. Näin voidaan ajatella. Kuten sufilainen sanonta kuuluu: “There are two rules on the spiritual path: begin & continue.” Toisaalta (sisäinen) onni löytyy kyllä olemisesta (itsestään). 

– – – 

Voitaisiinko sitten puhua niin, että kaksi “kuvaa” olisivat yhdessä mahdollisia? Ei ole pelkoa. On vain enemmän tai vähemmän onnellisuutta. Ei ole onnellisuutta. On vain enemmän tai vähemmän pelkoa. Nämä molemmat, totta, samaan aikaan? Ei ole -x, eikä x, on vain +-x? Voisiko oleminen olla silloin tekemistä, tekeminen olemista? 

– – – 

Tapahtumista, kaikki tyynni.